maanantai 9. helmikuuta 2015

Fiftarimekkoja

Viime viikonlopun rokkaamisesta innostuneena haluan nyt esittää kellohelmojani. Vuosien aikana on tullut tehtyä mekko jos toinenkin. Viimeistään kevätauringon pilkahdellessa ymmärrän tarvitsevani taas uuden mekon, useimmiten kellohelmaisen.  



Tämän mekon tein viime kesänä kirpparilta löydetystä puuvillakankaasta. Samalla kaavalla, hieman muunnellen, olen tehnyt monta mekkoa itselle ja muille. Tykkään Halterneck ja kellohelma yhdistelmästä.



Tässä taitaa olla mekon ensimmäinen versio siskon häissä, oliko kesä 2008? Kankaana ohut polyesterinen polkadot. Helmoissa pitää olla tietysti tyllialushame, joka näissä kuvissa on aika hillitty. 

 

Tämä hame on tehty "maatuskahuivista". Kirpparilta se joskus mukaan lähti, ihan siksi että oli niin valtavan suuri ja tietysti halapa. Vuosia huivi odotti käyttötarkoituksen keksimistä, kunnes viimein keksin leikata sen ympyräksi ja reiän keskelle, hamehan siitä tuli.  

tiistai 3. helmikuuta 2015

Miesten toilettilaukku



Mitä annetaan lahjaksi nuorelle miehelle, jos sukka/kalsari/leffalippu -osasto on jo moneen kertaan käytetty? 
Päädyin deodorantti/suihkugeeli linjoille. Koska olen nyt innostunut nahkan uusikäytöstä, niin ompelin myös toilettilaukun mustasta nahasta.



Etupuolta koristaa vaaleasta mokasta leikattu kallo-kuvio. Toisella puolella on niitein koristeltu vetoketjutasku ja vuorina on erittäin kestävää Enstexiä.



Malli on vanha tuttu.

Mielestäni aika miehekäs siitä tulikin ja uskaltaisin väittää että näistä materiaaleista valmistettuna kestää läpi elämän.